FI/Prabhupada 0124 - Henkisen mestarimme sanojen tulee olla meille kuin henki ja elämä
Hän oli eläessään akhaṇḍa brahmacārī. Bhaktivinoda Ṭhākuralla oli monia muita poikia, ja hän oli viides poika. Eräät hänen veljistäänkään eivät avioituneet. Ja minun Guru Mahārājanikaan ei avioitunut. Hän pysyi lapsuudestaan asti lujasti brahmacārīna, Bhaktisiddhānta Sarasvatī Gosvāmī Mahārāja. Ja hän suoritti hyvin ankaria katumusharjoituksia aloittaakseen tämän liikkeen, maailmanlaajuisen liikkeen. Se oli hänen tehtävänsä. Bhaktivinoda Ṭhākura halusi tehdä tämän. Hän, 1896, Bhaktivinoda Ṭhākura tahtoi esitellä tämän Kṛṣṇa tietoisuus -liikkeen lähettämällä tämän kirjan, Shree Chaitanya Mahāprabhu, Hänen Elämänsä ja Periaatteensa. Onneksi se oli minun syntymävuoteni, ja Kṛṣṇan järjestelun kautta tulimme kosketuksiin toistemme kanssa. Synnyin eri perheessä, minun Guru Mahārājani syntyi toisessa perheessä. Kuka olisi tiennyt minun tulevan hänen suojelukseensa? Kuka tiesi että tulisin Amerikkaan? Kuka olisi tiennyt että te amerikkalaiset pojat tulisitte minun luokseni? Nämä kaikki ovat Kṛṣṇan järjestelyä. Emme voi ymmärtää miten asiat tapahtuvat.
Vuonna 1936... Tänään on yhdeksäs Joulukuuta, 1938(68). Se tarkoittaa 32 vuotta sitten. Bombayssa minulla oli liikeyritys siihen aikaan. Yhtäkkiä, ehkä näihin aikoihin, joskus 9 tai 10 joulukuuta tienoilla. Silloin, Guru Mahārāja oli hiukan huonovointinen, ja vietti aikaa Jagannātha Purīssa, meren rannalla. Niinpä kirjoitin hänelle kirjeen, "Rakas mestarini, teidän muut oppilaanne, brahmacārī, sannyāsī, he tekevät teille suoraa palvelusta. Ja minä olen perheenelättäjä. En voi elää teidän kanssanne, en palvella teitä hyvin. En siis tiedä, miten voin palvella teitä?" Se oli vain ajatus, ajatus miten palvella, "Miten voisin vakavissani palvella häntä?" Vastaus oli päivätty 13 joulukuuta 1936. Hän kirjoitti kirjeessään, "Rakas se ja se, olen hyvin ilahtunut saatuani kirjeesi. Minusta sinun tulisi yrittää laajentaa liikettämme englanniksi." Niin hän kirjoitti. "Ja se on hyväksi sinulle ja ihmisille jotka sinua tulevat auttamaan." "Ja minä toivon..." Niin kuului hänen ohjeensa. Ja sitten vuonna 1936, 31 Joulukuuta — eli se tarkoittaa vain pari viikkoa kirjeen kirjoittamisen jälkeen— hän menehtyi. Minä otin henkisen mestarini määräyksen hyvin vakavasti, mutta luulin, että minun pitäisi tehdä jotakin, sitä tai tätä. Olin siihen aikaan perheenelättäjä. Mutta tällainen oli Kṛṣṇan järjestely. Jos me pyrimme lujasti palvelemaan henkistä mestaria, hänen määräystään, silloin Kṛṣṇa antaa meille kaikki keinot. Siinä on sen salaisuus.
Vaikka ei ollut mitään mahdollisuuksia, en ikinä uskonut, mutta opiskelin hiukan vakavissani Viśvanātha Cakravartī Ṭhākuran Bhagavad-gītā -kommentaaria. Bhagavad-gītāssa säe vyavasāyātmikā-buddhir ekeha kuru-nandana (BG 2.41), yhteydessä sen säkeen kanssa, Viśvanātha Cakravartī Ṭhākura kommentoi että henkisen mestarimme sanojen tulee olla meille kuin henki ja elämä. Meidän tulisi toteuttaa käsky, henkisen mestarin erityiskäsky, hyvin tiukasti sitä noudattaen, välittämättä omasta hyödystä tai tappiosta. Niinpä yritin hiukan siinä hengessä. Ja hän on antanut minulle kaikki keinot palvella häntä.
Asiat ovat tulleet tähän vaiheeseen, että tässä vanhassa iässäni olen tullut teidän maahanne, ja tekin otatte tämän liikkeen vakavissanne, yrittäen ymmärtää sitä. Meillä on nyt joitakin kirjojakin. Joten liike on saanut hiukan jalansijaa. Siispä tänä henkisen mestarini maailmastapoistumisen muistopäivänä yritän toteuttaa hänen tahtoaan, ja samoin tulen pyytämään teitä toteuttamaan samaa määräystä minun tahdostani. Olen vanha mies, minäkin voin menehtyä hetkenä minä hyvänsä. Se on luonnon laki. Ei kukaan voi sille mitään. Ei siinä ole siis ihmettelemistä, mutta vetoomukseni teihin tänä hyväenteisenä Guruni Mahārājani katoamispäivänä on se, että ymmärtäisitte edes jossain määrin Kṛṣṇa tietoisuus -liikkeen ytimen. Teidän pitäisi yrittää viedä sitä eteenpäin. Ihmiset kärsivät tämän tietoisuuden puutteen takia.